maanantai 19. toukokuuta 2014

Back in Finland

Hi, good afternoon!
Kirjoittelen tätä blogitekstiä kotona Helsingissä keittiöpöydän ääressä.

Saavuin Suomeen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 23:30. Olin hyvin väsynyt ja haikeissa tunnelmissa. Äitini, Laura ja Sari kentälle vastaan. Saavuimme kotiin ja kämppä oli pimeä. Seuraavat 30 sekunttia yllättivät minut täysin. Kaijuttimista rupesi soimaan Tervetuloa Helsinkiin ja joukko ystäviäni juoksivat halaamaan minua ja huusivat kovaan ääneen "Yllätys" ja "Tervetuloa kotiin Heidi". Olin niin onnellinen. Suuri kiitos kaikille paikalla olijoille ja erityiskiitokset äidille, Lauralle ja Sarille, jotka olivat mahdollistaneet kaiken tuon.


Kaiken kaikkiaan työskentely ja asuminen Lontoossa oli loistava kokemus. Koen englannin kielen taitoni parantuneen huimasti ja olen itsevarma puhuessani sitä. Työskentely on hiukan tiukempaa, vaikka ihmiset ovatkin rennompia. Ihmiset Lontoossa ovat kohteliaampia ja iloisempia, kuin Suomessa ja sitä jään eniten kaipaamaan.


maanantai 5. toukokuuta 2014

Duunia ja vapaa-aikaa

Ohhoh, kahen viikon tauko kirjottamisesta! Oon ollu niin paljon liikenteessä, että on ollu aikaa kaikelle muulle, paitsi postailulle!



Tosiaan mulla on ollu aika paljon töitä ja pääosin vaan iltavuoroa. Kaks viikkoo sitten olin siis maanantaina vapaalla, tiistai ja keskiviikko töissä. Torstaina vietin aikaa tutun kaa joka oli täällä käymässä ja perjantaista torstaihin, mulla olikin seitsemän päivän työputki. Nyt viikonloppuna sain kuitenkin nauttia kolmen päivää vapaista!

Perjantaina vietin koko päivän himassa (lievää väsymystä oli havaittavissa, kun torstain afterworkeiltä saavuin kotiin seitsemän aikaa aamulla). Nukuin, lueskelin kirjaa, kuuntelin radiota ja söin. Ei kovin ihmeellinen päivä. 


Lauantai sen sijaan oli ihan uskomaton! Tavattiin Suomityttöjen kaa Catfordin juna-asemalla kahdentoista aikaa ja lähettiin kaupungille. Ekana suunnattiin kohti Harrodsia ja pyörittiin jonkin aikaa siinä lähialueella. Sen jälkeen päätettiin ottaa bussi ja mennä King's Crossin juna-asemalle (missä Harry Potteria on kuvattu). Käytiin myös syömässä intialaisessa ravintolassa, oon ihan rakastunu Chicken Curryyn!!






Ruuan jälkeen suunnattiin kohti Rotherhireä. Päämääränä oli merimieskirkko, tarkotuksena käydä kattomassa Suomikauppaa ja vappujuhlia  (ahh simaa!). Siinä tuli havahduttua, että kahden viikon päästä elän taas tollasessa suomalaisessa ympäristössä. Ei enää englannin puhumista, eikä random ihmisten "Are you okay?"-kysymyksiä ja kaupasta löytyykin salmiakkia ja ruislepää... Anyway, oli kuitenkin kiva käydä sielläkin!


Sitten matkamme eteni takaisin Catfordiin, Hennan isäntäperheen luokse, valmistautumaan illan tanssisuorituksiin. Oltiin päätetty mennä illalla The Venue klubille ja oli kyllä loistovalinta! Seitsemän eri tanssilattiaa, joissa joka paikassa soi eri musiikki (ja mä kun luulin että Helsingin Tivoli on sokkeloklubi). Loistava fiilis jäi illasta ja koko päivästä!

Sunnuntaina päätettiin vielä yhdessä lähtee Camden Towniin, kiertelee ja kattelee. Shoppailtiin päosin tuliaisia kotiin, siellä on hirveesti kaikkia turistipuoteja. Tietenkin käytiin syömässä siellä, törkeen hyvää kiinalaista sellasesta katukojusta!
Voisin kirjottaa, että uskomaton viikonloppu takana, mutta oon kyllä enemminkin sitä mieltä, että uskomattomat kuusi viikkoa takana! x

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Päivä Southendissä

Tänään vietin päivän Southendissä, Essexissä. Host isä jätti mut sinne viettää päivää, kun meni sinne töihin. Sieltä matkustettiin kotiin yli kaks tuntii, koska oli sattunut joku kolari, joka oli sulkenut kaksi kaistaa. Käytiin kotimatkalla myös kaupassa ja sen jälkeen mentiin kotiin grillaamaan.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ;) x










sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Happy Easter!


Hyvää pääsiäistä! Tän Pääsiäissunnuntain vietin duunissa tehden erilaisia Opera-harjoituksia tietokoneella, vaikka työpaikallani on käytössä Brilliant-ohjelma. Eilen olin myös töissä ja oli tosi hiljasta pääsiäisen takia, vaikka oltiinki täyteen varattuja. 

Mulla on tässä nyt muutama päivänä ollu vähän vaikeeta töissä. Musta tuntuu, etten tee minkäänlaista edistystä ja unohtelen mainita asioita. Se on ollu aika stressaavaa. Puhuin tästä tänään hotellipäälikön kanssa ja se sano, että oon kyllä edistyny ja että on tosi ylättyny oikeestaan miten nopeesti. Tiiän kyllä, et luon ittelleni ihan turhaa stressiä ja turhia paineita. Parhaani mä yritän ja harjoittelemalla oppii. 


En tullut kuitenkaan tänne vaan kirjottaa töistä, vaan myös pääsiäisen vietosta. Perjantaina kävin päivällä Bromleyssä, siellä on kivoja kauppoja ja kahviloita. Ne tosiaan sulki kaikki paikat neljältä ja menin kotiin valmistautuu iltaa varten. Käytiin Suomi-tyttöjen kaa parissa pubissa ja klubilla, viettämässä yhden synttäreitä.

Pakko muuten mainita, että kyllä täällä ihmiset on ihania; olin tulossa yksin bussilla kotiin ja nukahdin sinne. Yhdessä vaiheessa havahdun, kun joku nainen tulee kysyy, että mikä mun pysäkki on (etten vaan oo nukkunu sen ohi). Mun pysäkki oli vasta tulossa ja se sano, että voin mennä istuu sen ja sen kavereiden kaa ja jos haluun nukkuu, ni ne voi herättää, kun on mun pysäkki. En kuitenkaa halunnu vaan keslustelin niitten kaa loppumatkan.

Lauantaina avattiin grillikausi takapihalla, jonka jälkeen kiirehdin iltavuoroon. Duunin jälkeen lähettii yhille työkaverin kaa ja hups kotona n 4:30. 

Tänään nukuin myöhään ja menin taas iltavuoroon. Huomenna oon vapaalla ja pieniä pääsiäissuunnitelmia onkin, niistä lisää myöhemmin! x

torstai 17. huhtikuuta 2014

Turistilaiffii

Aiaiai nyt kirjotan teille blogipostausta ehkä maailman mukavimmalta sängyltä! Managerit tarjos tilaisuutta yöpyä hotellissa ja nähä tää asiakkaan näkökulmasta ja ah, voisin viettää täällä vaikka loppuelämäni.


Maanantaista tähän päivään asti vietin siskoni, isäni ja hänen avovaimonsa kanssa, ku tulivat moikkaamaan mua tänne. Olin duunista vapaalla ja oli ihana elää muutama päivä "turistielämää" (en ees ollut kotona, vaan heidän kaa vuokra-asunnossa Victoriassa). 



torstai 10. huhtikuuta 2014

Would you like to check in, sir?

Woopwoop, tänään tein ensimmäisen check in'ini! Tiistaina jo multa kyseltiin, että miksen oo tehny ja eilen jutellin hotellipäälikön kanssa ja hän sanoin, että on kuullut musta positiivista palautetta ja että mun ois aika jo tehdä se. No ensimmäisen parin kaa oli lieviä säätöjä, joten kollegat hoiti ne. Vihdoin kun sain tehtyä itse kokonaan, oli todella helpottunut olo! Vaikka kollegat sanokin, että pitää vaan rentoutua ja olla itsevarma, niin silti mun kädet tärisi vielä hetken sen jälkeen. En oikeen ees tiedä miksi se jännitti niin paljon, oon kuitenki aika paljon ollut asiakkaiden kanssa tekemisissä. Hyvin se meni kollegoidenki mielestä, ainut vaan, että vähän töksäyttelin asioita. Tietenkin, kun jännittää ja pitää muistaa niin monta asiaa, niin suomen kielen jäykkyys puskee vähän.

Eilen ennen töihin menoa kävin vähän puistoilemassa Greenwichissä ja aattelin postailla teille tänne muutaman keväisen kuvan!




Mulla menee täällä oikein hyvin ja nautin jokaisesta hetkestä, minkä saan viettää täällä! x

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Viikonlopun kuulumisia

Heyy, 
Viime viikolla en postannu ku vain kerran, koska oon ollu aika paljon liikenteessä ja kaikkialla, et oon ollu tosi väsyny, ku oon tullu kotiin! Pakko myöntää, että on kyllä ihan hirveetä, miten aika menee täällä niin nopeesti!

Perjantaina heräsin, enkä oikeestaan tehnyt päivällä mitään, ennen ku menin töihin kello 15. Pääsin kello 23 töistä ja yks työkaveri halusi näyttää vähä Lontoota ilta-aikaan. Käytiin kattoo mm. Tower Bridgee (en älynny ottaa kuvaa lähempää), aivan järkyttävän kaunis yöaikaan ja vähä baareissa. Niinhän siinä sitten kävi, että savuin kotiin neljän jälkeen aamuyöllä.




Lauantaina olin vapaalla ja halusin käyttää sen lepäämisen, koska kun uudessa paikassa alottaa, niin kyllä se aiheuttaa pientä stressiä, joka aiheuttaa väsymystä. Iltapäivästä käytiin Suomi-tyttöjen kaa kahvilla Lewishamissa ja oli ihana vaihtaa ajatuksia ja kuulumisia, sekä puhua suomea ihan livenä! Olin kaheksan aikaa kotona ja jo ennen yheksää menin jo nukkumaan. 

Sunnuntaina olin töissä 14-22. Sunnuntait on aika hiljasia tuolla mun työpaikalla, joten yksi työkavereista anto mulle tehtäväksi, ettiä lähialueen nähtävyyksistä tietoa ja aion kertoo niistä hänelle tällä viikolla. 

Tänään olin taas vapaalla ja  ensimmäinen sateinen päivä täällä ollessani. Kävin syömässä aamupalaksi keskustassa perinteisen Englantilaisen aamiaisen, johon kuulu munia, pekonia, makkaraa, papuja, paistettuja herkkusieniä ja leipää. Oli ihan järkyttävän kokonen annos (valitettavasti en älynnyt ottaa kuvaa). Kävin taas aika paljon kävelemässä ympäri kaupunkia ja iltapäivästä kävin yli 500 vuotta vanhassa pubissa (kuvissa maisemia sen terassilta) Kotiin tulin vähän ennen kymmentä. 




Huomenna alkaakin sitte kuuden päivän työputki! Oon suht innoissani, koska viihdyn tuolla tosi hyvin ja pääsen tietynlaiseen rytmiin nyt tällä viikolla!

torstai 3. huhtikuuta 2014

Loistavia uutisia!

Ladies and gentleman,
Viime postauksessa vähän valitin työpaikasta ja, että haluisin vaihtaa paikkaa. Nyt mulla on ilo kertoa teille, että mulla on uusi työpaikka ja itseasiassa oonkin tehnyt siellä jo kaks vuoroo! 

Maanantaina tosiaan olin töissä ja ennen kun ehin sinne, ni ne soitti Twinin toimistolta ja pyys käymään ja samalla ilmotti, että tuskin saa hommattua mulle mitään paikkaa respasta tai että uuden paikan löytäminen voi viedä aikaa. No minä näppäränä tyttönä soitin pari puhelua ja jo iltapäivällä sainkin jo puhelun, että oon saanu uuden paikan. Töiden jälkeen menin sinne Twinin toimistolle ja ne kyseli miks haluun vaihtaa paikkaa. Kerroin ja samalla mainitsin, ettei tarvi ettii mulle uutta paikkaa, että oon jo hommannu. Kysyin vaa, että tarviiko vanhaan paikkaan mennä enää ja sano vaan, että ei tarvi, ne ilmottaa sinne.  Joten maanantai oli vika päivä siellä. 

Tiistaina kävin kattomassa uutta paikkaa; ne näytti siellä mulle huoneita ja kertoili hotellista ja kyseli multa kaikenlaista. 

Nyt oon jo siis kaks vuoroo tehny ja oon tykkäny tosi paljon! On kyllä tosi vaativa paikka, että oon lähinnä nää ekat päivät seuraillu vastaanottovirkailijoiden työskentelyä, tehnyt muistiinpanoja ja avustanut niitä. Koko ajan tapahtuu ja täytyy keskittyä. Uskon, että tuolla paikassa tuun varmasti oppimaan paljon!



Ja ei oo kyllä nytkään huonot työmatkamaisemat! ^

Kerron työskentelystä ja paikasta enemmän, kun oon vähän pidempään ollu tuolla. Nyt jatkan opiskelua viinilasillisen kaa, huomenna iltavuoroon! x

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Day off

Vihdoin oon liittynyt takas terveiden kerhoon! Eilen lauantaina olin tosiaan taas duunissa ja oli muuten tietenkin ihan super-ihana sää; melkein kakskyt astetta ja aurinko paisto!



Tänään oli kauan odotettu vapaa päivä! Yhen aikaa lähin junalla kohti Charing Cross'ia. Mulla ei oikeestaan ollu mitään päämäärää, halusin vaan kävellä ja nauttia kaupungista. Kävin kattomassa mm. Big Benin ja Buckingham Palacen ja vietin aikaa St. James's ja Green Park -puistoissa. Ku vasta kaheksan aikaa tulin kotiin (oisin varmaa ollu aikasemmin, ellen ois sekoillu bussien kaa hehe hups), oli jalat aika poikki. 








Huomenna sitten taas duuniin!
Työpaikka on ihan kiva, mutta se on tosi pieni ja siellä ei ole hirveesti tekemistä, niin yritän nyt saada vaihdettua tota paikkaa. Jos en saa niin ei voi mitään, mutta olisi kiva olla vähän isommassa paikassa, jossa pääsisi enemmän puhumaan englantia. 

Ihan hullua, että nyt on menny jo viikko, mutta onneks on vielä seitsemän jäljellä! x

perjantai 28. maaliskuuta 2014

When life gives you lemon, it's time to make tea


^ Ei hullummat työmatkamaisemat, London Eye ja Big Ben junamatkan varrella

Noniin, kaksi ensimmäistä työvuoroa on tehty. Tiistaina olin pomon kanssa kahdestaan ja lähinnä hän kertoi asioita hotellista ja ehdin nähdä pari Check-in'iä ja tein parit avainkortit. Keskiviikkona olin perehdyttäjäni kanssa ja käytiin läpi aika paljon samoja asioita, kuin tiistaina, mutta olin siinä respassa paljon enemmän. Koska hotelli on pieni, vietän siinä respassa aikaa yksin ja jos tulee, jotain soitan perehdyttäjän, joka on siis alakerrassa. 



Syy, miksi oon ollu vasta kaks päivää duunis, että tulin kipeeksi. Tosiaan, kun lähin töistä keskiviikkona, mua rupes sattuu korvaan. Kun tulin kotiin, yritin syödä tomaattikeittoo, mutta se vaan oli tosi vaikeeta, ku kurkkuun sattu. Tulin hetkeks istuu sohvalle ja tunnin päästä, huomasin, että olin nukahtanu. Keskiviikkonen olo oli jotain aivan järkyttävää. Kun host-äiti tuli kasin jälkeen himaan, se laitto mulle ruokaa ja teetä ja anto antibiottei. Torstai aamupäivä meni nukkuessa ja iltapäivällä vähä lueskelin englannin kielisii lehtiä. 

Torstai-illalla näin vihdoinkin ekaa kertaa host-isää. Oli ollut siis reissussa ja tuli vasta nyt kotiin. Oon kyllä todella onnellinen, että oon päässy tän pariskunnan luokse asumaan. Molemmat on tosi ihania ja täällä on tosi kotoisa tunnelma. 

Viikonlopuks ei oo vielä mitään suuria suunnitelmia, haluun oikeesti nyt parantua kunnolla! Palaillaan x


maanantai 24. maaliskuuta 2014

Look right

Tänään olen ensimmäisen kokonaisen päivän viettänyt täällä Englannin maalla. Aamulla piti mennä kymmeneks toimistolle ja minä, joka VIHAAN olla myöhässä, olin myöhässä. Täällähän "aamuruuhka" on siinä ysin aikaa ja siihen sit jumituin, vaik lähin hyvissä ajoin. En onneks ollu, ku alle 10 min myöhässä.


Toimiston tapaamisen jälkeen käytiin "Suomi-tyttöjen" kaa kahvilla ja vaihettiin kuulumisia. Kauaa ei kertitty olla, ku kaikki riens omiin haastatteluihin kolmeksi. Myös minä ja lähinki tubella yksin kohti duunipaikkaa. Tosi hyvin selviydyin perille, pari kertaa halusin varmistaa, että oon menos oikeeseen suuntaan (kiitos ihanat ohikulkijat!). Kotiovelle selvisin ongelmitta. Niinpä. Ovelle. Jouduin taistelee avaimen kaa varmaan 15 minuuttii, ennen ku sain oven auki. Kyllä mä varmaan vielä opin.



Ja jos kukaan osas otsikosta päätellä mitään, ni mulla on pikkasen ollut ongelmia teiden ylittämisessä. Tänään about 174 kertaa meinasin jäädä auton alle. En ymmärrä miten se on nii vaikeeta muistaa se väärinpäin oleva liikenne. Ja varsinki, ku tiedostan sen, mut mun pää ei vaan toimi sen mukaan. Siihenki varmasti tottuu(, toivotaan vaan, et eläisin niin pitkään).

Huomenna on eka duunipäivä, ei oikeestaan jännitä vielä, pomo vaikutti tosi rennolta ja mukavalta. Hyvä, ni sinne on kiva mennä!





torstai 20. maaliskuuta 2014

TJ3

Heissan kaikille!
Halusin tänään aloittaa blogin kirjoittamisen ja kertoa samalla itsestäni ja mikä mun blogin idea on.
Olen siis 18-vuotias helsinkiläinen opiskelija. Opiskelen hotelli-, ravintola- ja catering-alaa ja valmistun keväällä 2014 vastaanottovirkailijaksi ja (toivottavasti :D) ylioppilaaksi. Olen siis suorittanut yhdistelmätutkintoa melkein 3 vuotta.

Lähden sunnuntaina kahdeksi kuukaudeksi Lontooseen suorittamaan 'vastaanoton toiminnot'-työssäoppimisjaksoa. Asun siellä paikallisen perheen luona. Aion kertoa täällä myöhemmin niistä, kun olen asettunut ja saanut käsityksen niistä. En oo aiemmin käynyt Lontoossa, mutta rakastan matkustelua. Oon viimesen vuoden aikana käynyt Ranskassa (Pariisissa ja Gerardmerissa), Espanjassa (Madridissa), Saksassa (Hampurissa, Hammissa ja pikavisiitillä Frankfurtissa) sekä pari kertaa Virossa ja Latviassa.

Mulla on siis kolme päivää aikaa lähtöön. Oon jo aika hyvin saanut pakattua ja lauantaina varmaan aion saada kaiken valmiiksi. Tänään vietin päivää 'HOT':in tyttöjen kaa eli Oonan ja Tarun. Käytiin kaupungilla kahvilla ja vähän pyörimässä kaupoilla. Iltapäivästä kävin kotona vähä pakkailee ja sit menin viel moikkaa iskää ja sen avopuolisoo. Huomenna ois tarkotus käydä myymässä lukiokirjat, kun kirjoitukset on vihdoinkin ohi. Kaupassa pitäis käydä, kun illalla tarkotus ois viettää aikaa Tarun ja Meliksen kaa. Lauantai-ilta menee perheen kanssa.

Fiilikset on aika sekalaiset. Oon todella onnellinen tästä tilaisuudesta, oon haavaillu tästä jo kun hain tonne kouluun. Samaan aikaan jännittää myös huimasti, vasta tällä viikolla oon tajunnu, etten oo täällä enää ens viikolla. Tietenkin ikävä tulee perhettä ja frendejä, mutta onneksi toi yhteyden pito on nykypäivänä niin helppoa!

Koodailen tänne silloin tällöin, että miten mulla menee! :)